Jatkan blogisi lukua… selviytymistarinoita yritän lukea ja löytää niistä toivoa.

En tiedä miten kaukaa haettua tämä teoriani on, mutta haluan sen kuitenkin tuoda julki, meni syteen tai saveen :).

Kerroit, että sinä et kaipaa miestä rinnallesi etkä jakamaan sinun ja lasten arkea. Luulen, että se on totta ja mahdollistakin. Sinä saat toisen ihmisen läheisyyttä lapsistasi, sitä jota yksinäinen ihminen välillä kaipaa ilman, että siinä tarvitsee olla minkäänlaista seksuaalista viritystä mukana. Lapsiltahan sitä saa: tuntee olonsa tärkeäksi ja rakkaaksi. Saa antaa rakkautta jollekin.

Olen itse huomannut, että seksiäkään ei kaipaa, jos sitä ei vain saa. Hyvin pystyy elämään pitkiä aikoja ilman että tekee ollenkaan mieli. Kun ei muista miltä se tuntuu ja mistä siinä jää paitsi. Minun kohdallani seksiä tekee mieli ihan hirveästi sen harrastamisen jälkeen ehkä n. kolmisen viikkoa. Haluaisi lisää, kun on päässyt makuun. Mutta sitten se pikku hiljaa unohtuu ja kohta huomaa, että sitä ei ajattele enää ollenkaan. Kykenevätkö miehet samaan? Vai onko tämä ainoastaan joku ihan oma juttuni?

Jos sinulla on vielä tarpeeksi aikuiskontakteja, joille saat purkaa “aikuisten asioita”, niin kaikkihan on todella hyvin ;). Jos joku ihminen on sinulle ja lapsillesi tarkoitettu, hän kävelee elämäänne jonakin päivänä, sen kummemmin etsimättä. Viimeistään sitten, kun lapsesi ovat niin isoja, etteivät asu enää kotona ja sinulla on tylsää iltaisin ;).

Toki toivon, että sinulla olisi hieno parisuhde tälläkin hetkellä jonkun miehen kanssa. Mutta ymmärrän myös todella hyvin, mikset sellaista kaipaa. Se on mahdollista.

Mukava lomaa! Toiset sitä joutuu maanantaina taas “sorvin ääreen”. *syvä ja raskas epätoivon huokaus*

Itse en ole eronnut, mutta en pidä sitä mahdottomana ajatuksena, koska elämme kuin sisko ja veli. Rakkautta ei enää minulta löydy.