Elämää eron jälkeen
12 Elokuu, 2007 kirjoittaja eroprosessi |
Kiitos Paula hienosta kommentista! Puhut viisaita
Niin, tämä blogi on vain selviytymistarina ja en oikein usko, että tätä kannattaa jatkaa, sillä olenhan, ainakin omasta mielestäni jo selviytynyt. Ensi viikolla siitä kaiken lopusta ja alusta tulee 8 vuotta. Aika on mennyt tosi nopeasti, nyt kun sitä tästä kohtaa katselee taaksepäin. Aika on myös tehnyt tehtävänsä ja ihan kiitettävästi. Kahdeksan vuotta sitten olin ihan palasina ja nyt voisin väittää olevani ehjä, ja ehkäpä vahvempikin.
Ero vei minut pettymyksen kautta syvään suruun, mutta olen oppinut tässä elämän koulussa paljon uutta. Olen niistänyt nenäni ja silmät kyynelissä tarponut eteenpäin ja selvinnyt kunnialla. Olen siihen niin tyytyväinen, että minulle riittää, kun saan elää arkeani lasten kanssa ja välillä itsekseni.
Monet muutkin kuin Paula, ovat ihmetelleet tai miettineet, kuinka sitä pärjää ilman seksiä…hih, eikö olekin mielenkiintoinen asia:) Niin, kyllä sitä pärjää, sillä sen vain unohtaa, kun sitä ei ole tarjolla. Olenhan niin kranttu, ettei minulle kuka tahansa kelpaa, vaan tarttee siis olla “jotain”, että minä sytyn. Sitten kun sitä on sillai saatavilla, minä aktivoidun ja sitten olisikin hyvä saada vaikka joka päivä…
Nyt minä sitten mietin, josko aloittaisin toisen blogin…mutta epäilen suuresti, mahtaako ketään kiinnostaa yksinhuoltajan arki… Minustahan se tietysti on tavattoman mielenkiintoista, mutta voi olla, että muiden mielestä tappotylsää… Lupaan ilmoittaa päätöksestäni!
Kuitenkin, vielä kerran, haluan tsempata kaikkia niitä, jotka kamppailevat eron kourissa. Mieli on musta ja tuntuu kuin elämällä ei olisi enää mitään annettavaa, niin kyllä on! Pitäkää vaan kynsin hampain kiinni siitä omasta elämästä! Sitä ei kannata pilata vihalla ja katkeruudella, vaan anteeksiannolla ja ilolla. Se ei napsahda noin vaan, mutta kun antaa sille aikaa ja tilaa, se palkitsee.

Kiitos tästä hienosta ja elämäniloisesta blogista. Harvoin saatäällä blogistaniassa lukea näin positiivista tekstiä. Kaikkea hyvää jatkoon! *nostaa hattua*
Kiitos Rosetta! *niiaa syvään ja hymyilee vienosti*