Eron jälkeinen mies nro 1
3 Elokuu, 2007 kirjoittaja eroprosessi |
Minulla oli pari sellaista epätoivoista tyrkkyä ennen tätä. Siis niitä, jotka olivat ihastuneet minun tavastani pyörittää arkea ja päästä siihen mukaan…voi ei!
Tämä Mies nro 1 osui kohdalle minun työpaikallani. Sellainen itsevarma mies, jolla näkyi olevan pilkettä silmäkulmassa ja taiteellisia harrastuksia…Lähestyi minua kirjeellä ja se kai minua niin sykähdytti. Pidän miehistä jotka tietävät mitä tekevät. Alkuvaikutelma oli siis erittäin miellyttävä. Aloimme laitella tekstareita ja hän soitteli. Minähän en miehille soittele ja siihen aikaan oli taloudellinen tilanne niin heikko, sillä olin juuri kyllä aloittanut työt, mutta työllisyysvaroin.
Tapailimme ja hän kävi meillä. Oli meillä kuin olisi aina ollut eli kuin herra talossa. Lapset katsoivat hiukan oudoksuen. Hän oli yöeläjä ja minä taas en voinut öitä valvoa, kun oli ne lapset ja työt hoidettavana. Hän halusi kaiken huomion minulta. Minun piti katsoa vain häntä, kun hän puhui. Jos en tehnyt niin, hän käänsi minun pääni häntä kohti…argh, kuinka se minua ärsytti. Minun piti olla hänen mukanaan kaikissa kissanristiäisissä vaikka olisi kuinka myöhään mennyt. Minun oli aina otettava lapsenvahti, joka oli myös koululainen…mutta kun hänelle oli niin tärkeätä, että minä olen hänen mukanaan.
Hän siis eli meillä kuin kotonaan ja se tarkoitti sitä, että meistä muista alkoi tuntua siltä, että me olemme kuin kylässä omassa kotona. Kamala riita tuli kerran tv:n kanavan vaihdosta. Oli menossa joku urheiluuutinen ja vaihdoin kanavaa, koska ei meillä kukaan ole koskaan urheilua katsonut. Olin aivan äimänä, mikä meteli siitä nousi, että kuinka minä en ollut voinut ensin kysyä häneltä?
Hän oli ruuan suhteen aivan uskomaton nirppanokka ja se lannisti minut niin, ettei huvittanut laittaa ruokaa hänelle. Hän kyllä oletti, että minä jopa paistaisin hänelle nakit, joita hän aina toi tullessaan… Ruokatavat olivat myös sellaiset, että ei sitä mässyttämistä olisi jaksanut kuunnella. Etenkin kun lapsia nimenomaan on aina opetettu syömään suu kiinni, ‘ei saa mässyttää’. Lapset olivat ihan ihmeissään, kuinka joku aikuinen sitten syö sillai.
Aloin kyllästyä, ihan siis täysillä. Olin niin väsynyt koko ajan, että siitä seurasi pahantuulisuus ja siitä kärsi lapset. Olin todella poikki ja mietin kuinka saada kaikki loppumaan. Pikkuhiljaa se alkoi selkiintyä. Minulla on jouluna synttärit ja en ollut kertonut sitä hänelle, miksi olisin? Suuttui kamalasti ja ivallisesti totesi, että kun et kertonut, et saa lahjaakaan. Just, aivan kuin minä nyt olisin lahjoja vailla…voi herttinen sentään, aikuinen minä olen.
Hän ei suudellut, hän ei vaan tykännyt siitä. Rakastelu oli sitä, että toivoin koko ajan, että se loppuisi. Loppupeli pelattiin, kun hän tartutti minuun hiivan. Hyi helvetti, olin kuolla häpeästä, kun jouduin käymään lääkärissä. Minulla ei ollut ikinä ennen ollut mokomaa vaivaa ja olin melkein hysteerinen. Luin heti kaiken tiedon ko. asiasta ja minulla ei ollut mitään edellytyksiäkään saada sitä noin vain. Sitten aloin miettimään…kuinka tämä mies nro 1 kertoi, että hänellä on psoriasis joka esiintyy vain sukupuolielimissä, mutta ei tartu… Voi hemmetti, mikä hölmö minä olinkaan ollut!!! Olisin voinut takoa päätäni seinään. Lopetin sen suhteen heti! Tekstiviestillä, sillä niin paska äijä ei ansaitse parempaa lopetusta. Sen jälkeen en ole sanaakaan vaihtanut hänen kanssaan. Olin onnesta soikea kun se suhde loppui!!! Elämä alkoi jälleen maistua aivan mahtavalle!
Pikkupiristys tässä lopussa tästä päivästä. Vein lapset isälleen ja siellä pihalla kaikki rupattelimme ja ex-mieheni vaimo leikkasi minulle kukkakimpun pihan monista kukista. Kun ajelin takaisin kotiin päin, ajattelin suurella lämmöllä häntä. Sillä en olisi ollenkaan varma, voisinko itse olla niin joustava…ottaa kolme miehen lasta edellisestä liitosta viikonlopuksi ja vielä iloiten….
